The Shining Eyes

http://desktopwalls.net/celebrities-girls/beautiful-scarlett-johansson-desktop-wallpaper.php

Näin suunnilleen viikko sitten unen, joka on yksi niistä harvoista unista, mitkä muistan kirkkaasti mielessäni vielä tälläkin hetkellä. Se oli oikeastaan enemmänkin painajainen, mutta minua se ei enää herättyäni pelottanut, vaan pikemminkin inspiroi. Unen pohjalta keksin uuden oman kauhuelokuvani nimeltään The Shining Eyes (Hohtavat/Loistavat silmät).

http://resizeimage.club/openphoto.php?img=http://i1074.photobucket.com/albums/w411/Cleo_Beckwe/VampireEyes_zps3eb52da1.jpg

Mitä tässä kyseisessä unessa/painajaisessa sitten tapahtui? Täytyy myöntää, etten muista tarkkaan IHAN kaikkia yksityiskohtia, mutta mielestäni ne tärkeimmät asiat (jos unien kulkua edes pidetään kovinkaan tärkeinä xD). Uneni ainakin muistaakseni alkoi kohtauksella kauhuelokuvasta Kirottu 2. Luulen sen johtuvan siitä, kun katsoin kyseisen elokuvan muutama päivä aikaisemmin :D. Elokuvan kohtaus oli todellinen ja olin itsekin siinä mukana. Kyseisessä kohtauksessa oltiin juuri manaamassa erästä kirottua taloa puhtaaksi hengistä, kun yhtäkkiä olinkin juoksemassa metsässä pakoon minua jahtaavaa, tuntematonta humanoidiolentoa. Päädyin sitten ilmeisesti yleiskäytössä oleville sisävessoille ja piilouduin sisälle WC-koppiin. Lyyhistyin kasaan huoneen nurkkaan ja painoin kasvoni polviin kiinni. En aluksi nähnyt tätä minua jahdannutta olentoa, mutta kuulin hänen kimeän äänensä sanovan hitaasti ja demonisesti jotakin tähän tyyliin:

"Come here and look my eyes!"

(Tule tänne ja katso silmiäni!)

Loppu...uni?:D sujui sitten huomattavasti hallitummin (tarkoittaen, että hallitsin omaa untani ja sain osittain päättää, miten se eteni). Poistuin vessasta ja tajusin (lue: keksin) nopeasti, että kyseessä oli jonkilainen kirousepidemia, mikä tarttuu ihmisestä toiselle liian pitkän katsekontaktin välityksellä. Kauhukseni myös monet ystäväni tosielämästä olivat joutuneet osaksi tätä kirousta, mikä sai heidän silmänsä hohtamaan kirkkaina valopisteinä tähtien lailla.

Nämä "ystäväni" eivät yrittäneet satuttaa minua... ainakaan fyysisesti, mutta olivat silti haitaksi yrittäessään erilaisin konstein saada minut tuijottamaan heitä silmiin enemmän, kuin 5-10 sekuntia. Se oli kyllä äärimmäisen vaikeaa. Välillä minä satuin vilkaisemaan heidän suuntaan, mutta en (onneksi) liian pitkäksi aikaa. Aloin kyseisessä unessa selvittämään, mikä aiheuttaa kaiken tämän tai että mistä tämä kyseinen "pandemia" oikein on saanut alkunsa. En ehtinyt saamaan vastauksia kysymyksiin, kun sitten yhtäkkiä heräsin.

https://www.google.fi/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwjfx7SXmIHWAhXGJ5oKHWorCW4QjB0IBg&url=http%3A%2F%2Ftheghostdiaries.com%2Fthe-creepy-urban-legend-of-the-black-eyed-kids%2F&psig=AFQjCNEYx5eJVY8G2Tm8BYUlzpcLxD_mYw&ust=1504258884808206

Nyt kuluneen viikon aikana olen hieman suunnitellut tätä uneeni perustuvaa elokuvaa ja lisännyt siihen muutamia yksityiskohtia, sekä suunnitellut suht hyvää elokuvajuonta. Vielä en paljasta, minkälainen elokuva tästä tulee (koska en todennäköisesti pääse koskaan toteuttamaan tällaista elokuvaa ihka oikealle valkokankaalle xD). Voi olla, että palaan joku päivä kertomaan elokuvasta lisää, voi olla että en. Mutta toistaiseksi niin näillä lähtökohdilla olisi tarkoitus aloittaa :). Sen verran voin vielä sanoa, että aion yhdistää mm. dystooppisen zombiteeman ja yliluonnollisen kauhun.

Toivottakaa minulle onnea epävirallisen elokuvaprojektin suhteen! 

:D 

Turvapaikka (Safeplace)

Kuten olettekin varmaan huomanneet, olen alkanut päivitellä tätä blogia aktiivisemmin uudella innolla. Siitä saan kiittää erästä suomalaista indie-elokuvaohjaajaa, joka onnustui kannustuksillaan sekä hyvillä neuvoillaan herättämään minussa taas uuttaa motivaatiota tätä blogia ja ylipäätään kirjoittamista kohtaan. Suuret kiitokset siis hänelle :D! 

 Tässä postauksella ajattelin hieman puhua tällaisista "turvapaikoista", joilla tarkoitan siis sellaisia paikkoja, minne jotkut ihmiset menevät rauhoittumaan, miettimään asioita, unohtamaan kaikki stressaavat sekä mieltä painavat asiat ja pakenemaan niin sanotusti todellisuutta omaan ajatusmaailmaansa. 

 Jokaisella ihmisellä on oma turvapaikkansa. Se voi olla vaikka metsä, kukkula, puisto, aukio, urheilukenttä, ranta tai joku vastaava, missä ei käy paljoa muita ihmisiä, etenkään myöhään illalla. Minun oma "turvapaikka" on kotini lähellä sijaitseva Lapinlahdeksi kutsuttu ulkoilualue, missä sijaitsee hautausmaa, koirapuisto, merenranta, hieman metsää, vanhoja mökkejä ja hylätyksi jäänyt mielisairaala.

 Tiedän, mielisairaala - vaikuttaa varmasti aika pelotavalta paikalta. Ja sitä se öisin onkin. Mutta juuri sen takia minä jotenkin viihdyn siellä niin hyvin. 

 Haen kyseisestä turvapaikasta nimenomaan hieman jännitystä elämääni. Kuljen siellä yksin kuulokkeet korvilla ihastellen pimeyttä, hylätyiltä vaikuttavia, tyhjiä rakennuksia ja katulamppujen tuomaa himmeää, aavemaista valoa. En osaa sanoa miksi, mutta minua on aina nimenomaan kiehtonut näky palavista pikku valoista kaikenlaisen pimeyden keskellä. Hyvä esimerkki on öinen kaupunki. Sellaista näkyä ei vain voi olla rakastamatta. Mutta vielä enemmän öiseltä kaupungilta odotan sen tyhjyyttä. Tunnetta siitä, että olisi ihan yksin, hiljaisuutta ja autiota. Tunne, että olisi ainoa elävä olento maan päällä. 

www.vastavalo.net/meri-merivesi-vesi-ruoholahti-yolla

 Kuulostaako tämä ihan sekopäiseltä? Öinen tyhjä kaupunki? Yksin liikuskelu pimeässä? Sehän on vaarallista! Mitä tahansa voi tapahtua jos liikkuu yksin pimeässä! 

 Se on totta, että yksin liikkuminen pimeässä voi olla vaarallista, mutta juuri sen takia minä siitä pidänkin. Tarkoitan siis sitä, että adrenaliinin tunteminen juurikin aikaisemmin kuvailemassani ympäristössä tai turvapaikassa tuo minulle jollain ihmeellisellä tavalla mielenrauhan. Se, että tuntee olevansa kuin jossakin kauhuelokuvassa, on asia mikä auttaa minua parhaiten pakenemaan todellisuutta omaan ajatusmaailmaani. Se auttaa minua rentoutumaan ja unohtamaan arjen asiat sekä murheet. Se antaa minulle energiaa ja motivaatiota. Se auttaa minua selviämään kaikista elämän vastoinkäymisistä. Se on ikään kuin pelastus minulle.

 Ja tosiaan, itse pidän Lapinlahtea oikeastaan todella turvallisena paikkana. Siellä ei vain yksinkertaisesti liiku ketään öisin. Vaikka totta kai sitä voi tapahtua mitä tahansa, missä tahansa ja milloin tahansa, mutta tämä Lapinlahti ei vain ole sellainen paikka, missä voisi tapahtua mitään koskaan. Siellä ei ole koskaan tapahtunut mitään (ainakaan itse en ole kuullut), eikä varmaankaan tule koskaan tapahtumaan. Se on kuitenkin osana Ruoholahtea, mikä on varmaankin Helsingin turvallisinta aluetta (FOR REAL!). Lapinlahden alueella liikkuu paljon vartijoita ja silloin tällöin poliisejakin. Tämä hylätty mielisairaala ei ollut edes sellainen, missä olisi ollut ihan pakkopaitoihin sidottuja, suljetuilla osastoilla hoidettavia sekopäitä. Kyseessä oli enemminkin vain julkisuuden henkilöiden virkistyspaikka joskus 1980-luvulla. Alueella on toimiva vammaistalo, missä siis asuu ihmisiä, jotka eivät pysty huolehtimaan itse itsestään. Ja he ovat ihan harmittomia ihmisiä siellä! Ei siis mitään vaarallisia tyyppejä :D.

Ja kirsikkana kakun päällä; alue on minulle hyvin, HYVIN tuttu. Olen kuitenkin asunut Ruoholahdessa koko elämäni ja tunnen sen paikan yhtä hyvin, kuin omat taskuni.Tiedän miten iso se on, tiedän melkein kaikki ihmiset sieltä ja tiedän joka ikisen kaupan, puiston sekä kadunkulman. Ja sama koskee Lapinlahtea. Olen viettänyt siellä niin monta hetkeä elämästäni - niin öisin, kuin myös päivisinkin. Joskus kesäisin käynyt uimassa siellä, vienyt sukulaisten koiraa kävelylle sinne, ottanut aurinkoa, viettänyt aikaa kavereiden kanssa, käynyt lenkillä ja joskus nuoremmalla iällä leikkinytkin siellä monta tuntia putkeen.

 Nykyisin alue kiehtoo minua enemmän öisin kuin päivisin, aikaisemmin mainituista syistä johtuen. En ole mitenkään sisäänpäin suuntaunut persoonaa, tai sellainen ujo ihminen, joka vihaa vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa. Mutta välillä vain yksinlertaisesti sosiaalinenkin ihminen viihtyy paremmin yksin. Kyllä minä joskus viikonloppuna, tai lomilla pyydän kaverin tai kaksi mukaani Lapinlahteen hengaamaan, mutta monikaan ystäväni ei ole samalla tavalla yöihmisiä, niin kuin minä. Eikä siinä mitään. 

 Lyhyesti sanottuna Lapinlahti on pelottava, rauhallinen, kiehtova ja turvallinen samaan aikaan. Ja se kaikki tekee siitä minun oman turvapaikkani :).