torstai 11. helmikuuta 2016

Kuvaamatidon työni - Jeff The killer


Kuten mainitsin aikaisemmin, on Jeff the killer (oikealta nimeltään Jeffrey Woods) minun yksi suosikki creepypasta-hahmoistani. Hänen karmiva ulkonäkö, siistillä tavalla sekava luonne ja etenkin tarina ja alkuperä tekevät minun mielestäni hänestä todella siistin tyypin, vaikkakin pelottavassa mielessä. Myös yksi toinen tekijä saa minut pitämään hahmosta entistä enemmän ja se on hänen tarinansa:

 Aluksi Jeffiä ei uskoisi hulluksi sarjamurhaajaksi, sillä hän oli alkujaan ihan tavallinen 13-vuotias poika. Hänellä oli ruskeat hiukset ja siniset silmät sekä ihan normaali, vaaleanruskea iho, eikä mitään viilleltyä hymyä. Myös Jeff luonteeltaan oli itseasiassa todella kunnollinen. Hän oli lojaali, sekä suojelevainen nuorempaa veljeään kohtaan, ja hän oli aina valmis ottamaan vastuun omista teoistaan. Oikeastaan minua käy enemmän sääliksi Jeffiä sillä hän ei oikeastaan itse voinut sille mitään, että hänestä tuli se, mikä hän on nyt. Siitä voi periatteessa syyttää kolmea muuta poikaa, jotka ensinnäkin uhkailivat Jeffiä ja hänen veljeään puukoilla, varastivat veljen lompakon ja yrittivät myöhemmin ihan kirjaimellisesti tappaa Jeffin. Hiljalleen Jeff alkoi menettää omaa järkeään, kunnes viimein, se että hänen koko kehonsa paloi, hiukset ja vaatteet mukaan lukien, teki hänestä lopulta hullun. Ruskeat hiukset muuttuivat mustaksi, päälle aikaisemmin levinnyt valkuaisaine valkaisi hänen ihonsa ja hänen huulensakin muuttuivat verenpunaisiksi. Voisin jopa vannoa että kuka tahansa tervejärkinen ihmisnuori viimeistään saman kaltaisessa tilanteessa menettäisi järkensä edes hetkellisesti. Ja näiden kaikkien syiden vuoksi halusin piirtää Jeffin.



Oikeastaan syy, miksi halusin piirtää Jeffin oli se, että olen ihan älyttömän huono piirtämään, etenkin ihmisiä. Siksi halusin hyödyntää kuvistunteja ja piirtää jotain, mistä en omin avuin saisi järkevän näköistä piirrustusta. Selaillessani Jeffin kuvia kännykästäni päädyin lopulta valitsemaan hänen sivuprofiilikuvansa, joka sen lisäksi ettei se ole liian karmiva, on se minusta myös todella hieno. Etenkin kun Jeffin kammottavia silmiä ei näy kuvassa, tekee se siitä vähemmän pelottavan ja enemmän upean. Sitten vain tulostin kuvan ja aloin piirtämään sen läpi tyhjälle paperille piirtoheitintä apunani käyttäen.



Kun sain piirrettyä Jeffin ääriviivat paperille, aloin miettiä väritysvaihetta. Mielessäni pyöri maalaamista, tusseilla värittämistä, puuväreillä värittämistä ja mietin myös että minkä väriseksi tekisin taustan. En ollut kovinkaan tyytyväinen maalausvaihtoehtoon joten suljin sen idean pois ja aloin miettiä muita värittämiskeinoja.



Lopulta päätin värittää Jeffin hiukset ensimmäiseksi tummalla lyijykynällä ja sen jälkeen vahvistin värin mustalla puuvärillä. Verijäljen Jeffin huulilla väritin eri punaisensävyjä sekoittaen ja hieman lyijykynällä tummentaen, jotta saisin aidonoloista verta. Lopulta päätin värittää taustan ruskeaksi puuvärillä ja leikkasin mustasta paperista työhön mustat reunat. Aluksi ajattelin värittää reunat mustalla tussilla, mutta siihen kuluisi enemmän aikaa ja vaivaa, joten mustan paperin leikkaaminen ja liimaaminen oli parempi vaihtoehto.


Lopputulos on sitten aivan mallinsa näköinen ja lievästi sanottuna olen enemmän kuin tyytyväinen siihen! Sain vihdoinkin toteutettua jo kauan haaveilemani Jeff-piirrustuksen ja odotan vain innolla, että pääsen näyttämään työtä vanhemmilleni ja siskolleni (vaikka eivät he hirveästi kauhusta välitä). Jeff ei pelkästään ole suosikkihahmoni vaan myös inspiraationi.

Omat ajatukseni


Monet kauhuelokuvat, -tarinat, sekä -pelit ovat inspiroineet minua niin kauan kuin muistan. Ensimmäiseksi inspiraation lähteenä toimi Kauna-elokuva. Sen pohjalta kehitin melko samantapaisen kauhuelokuvan nimeltään Ghostgirl, mikä tarkoittaa suomeksi aavetyttöä. En siis tietenkään kuvannut ja käsikirjoittanut sitä, mutta kirjoitin siitä koneelleni juonen pitkässä muodossa, piirsin kuvia ja ajattelin elokuvan kulkua mielessäni. Voin lyhyesti kertoa, että elokuvassa eräs nuori tyttö kuoli kotonaan rajun perheväkivallan uhrina ja hänen sielunsa sitten jäi kostonhimoisena aaveena kummittelemaan taloon, kiroten kaikki sisään astuvat ihmiset. Omasta mielestäni ihan hyvä, vaikkakin hiukan toistuva juoni näin vanhempana muistessa.



 Kyseiselle elokuvalle keksin myös kaksi jatko-osaa ja joskus vuosi sitten aloin ajatella neljättä osaa, vaikkakin lyhyeksi jäi se miettiminen. Mielessäni pyörii nimittäin tällä hetkellä kauhuelokuva, jossa pääaiheena ovat mm. demonit, sekä yliluonnolliset rituaalit ja riivatut esineet/asiat. En ole vielä keksinyt nimeä elokuvalle, mutta voin sen verran sanoa, että päähenkilöinä "esiintyvät" 12-vuotiaat identtiset kaksoset, jotka muuttavat isoveljensä, sekä tämän tyttöystävän luo asumaan. Pian heidän muuttamisensa jälkeen alkaa talossa tapahtua outoja asioita.

 Olen näiden kauhuelokuvien lisäksi keksinyt monia muitakin elokuvia, sekä varmaankin tuhansia kauhutarinoita. 




 Vuonna 2013 talvella minä ja kaverini kuvasimme kauhuaiheisen lyhytelokuvan, jossa esiintyi Scream-elokuvista tuttu Ghostface. Elokuva sai nimensäkin hahmon mukaan. Siitä tuli noin 35minuutin mittainen video ja kahden ihmisen tekemäksi se on aika hyvä, vaikka itse sanonkin. Myös monet sukulaiset, perheenjäsenet ja muut kaverit ovat kehuneet elokuvaa, ja vaikka minulla ei siihen aikaan ollut mitään ammattilaisen näyttelijätaitoja, olen silti itse melko tyytyväinen roolisuoritukseeni näin kolmen vuoden jälkeenkin.



keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Ensimmäiset kauhutarinat



Joskus ekalla luokalla lyhyet kauhutarinat olivat suosittuja ainakin meidän kaveripiirissämme. Yleisin tarina oli sellainen jossa esiintyi mielisairaalasta karannut hullu pelle, joka sitten tunkeutuu nuoren tytön (tai pojan) kotiin tappaen tämän. Silloin se oli pelottavaa, mutta nykyään aika hauskaa ja näiden pelle-tarnoiden takia aloin vihata pellejä todella paljon.



Taas vanhemmalla iällä, kun aloin enemmän käyttää tietokoneita, etsin netistä kaikenlaisia kauhutarinoita, jotka olivat lapsellisiin pelle-tarinoihin verrattuna pitkiä, kammottavia ja enemmän realistisia. 

 Ensimmäinen tarina, jonka luin, oli Hauta-arkku-nimisellä nettisivustolla. Siinä nuori tyttö kokeilee spiritismi-lautaa ja kokee sen jälkeen mitä kauhistuttavimpia asoita, sekä surullisimpia menetyksiä. Loppua kohden tarina tosiaan oli enemmän surullinen, kuin pelottava, mutta se ei tehnyt tarinasta missään nimessä huonompaa. Samalta sivulta löysin lisää, hieman pelottvampia tarinoita ja ryhdyin lukemaan sitten seuraavaksi niitä.



Monien etsintöjen jälkeen päädyin lopulta Kauhublogi-nimiseen nettisivustoon, jossa todenteolla on lukemisenarvoisia tarinoita. Ja jos en sitä aikaisemmin maininnut niin minusta kauhutarinat ovat nykyään parempia, kuin elokuvat. Jotenkin minä vain eläydyn paremmin siihen, että luen tekstiä ja ajattelen itse mielessäni tapahtumapaikan, -ajan sekä henkilöt ja näiden mielentilat. Se on vain jotenkin minusta paljon parempaa ja pelottavampaa. Varsinkin jos kuuntelee samalla jotain pelottavaa musiikkia, kuten minä yleensä, niin se tuntuu silloin entistä tunnelmallisemmalta.

 Palaten vielä tähän Kauhublogi-sivustoon, niin siellä ei oikeastaan ole lainkaan ylläpitäjien omia tarinoita, vaan lähinnä todeksi väitettyjä asioita ja sekä niinkin jännällä nimellä kutsuttuja kertomuksia, kuin creepypastoja. 

 Creepypastat ovat tavallaan aika samanlaisia, kuin normaalit kauhutarinat, mutta monikin asia tekee niistä täysin erilaisia; ensinnäkin ne ovat maailmanlaajuisesti erittäin tunnettuja, eikä kirjoittaja ole yleensä tiedossa ja toiseksi, useimmat tarinat, kuten todella suosituksi "nettihitiksi" kutsuttu Slenderman, ovat kuuleman mukaan kenties todellisiakin. Tällaisia "todellisia" creepypastoja kutsutaan myöskin urbaaneiksi legendoiksi. Itse kyllä uskon yliluonnollisuuksiin omien kokemuksien kohdalla, mutta kaikki asiat eivät ihan tunnu tarpeeksi järkeviltä ollakseen totta. Itse en pidä itseäni hulluna, sillä on moni muukin ainakin väittänyt kokevansa jotakin yliluonnollista ja ihmisethän saavat uskoa mihin haluavat. Olen kuitenkin myös sen verran realistinen, että erotan kyllä faktan fiktiosta.

 Yleisin syy Creepypasta-tarinan suosioon on lähinnä creepypasta-hahmo, ei niinkään itse tarina (aina). Usein hahmon ulkonäkö, luonne, sekä tietysti alkuperä ovat niitä asoita, jotka yleensä nostavat creepypastojen suosiota. Slendermanin lisäksi ehkä tunnetuimpia ja myös omia suosikkejani ovat mm. Naurava Jack ja Jeff the killer.

Slenderman
Jeff the killer
Laughing Jack



sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Ensimmäiset kauhuelokuvat


Jo hyvin nuoressa iässä halusin katsoa elokuvia, joissa olisi edes vähän jännitystä. Pidin kyllä lapsille tarkoitetuista leffoista, mutta nähtyäni elokuvan Coraline ja toinen todellisuus, tajusin että kauhu ja jännitys on se minun juttuni.

 Coraline ja toinen todellisuus on siis kauhuaiheinen lastenelokuva, mikä kyllä aiheuttaa aikuisillekin painajaisia. Itsekin näin, mutten oikein muista siitä mitään. Aluksi en lähes saanut vuokrattua sitä vaikka olinkin 9-vuotias ja tämän elokuvan ikäraja on 7 vuotta. Vuokraamon myyjä sanoi, että elokuva on liian pelottava ja että siellä se oli K 11. Mutta kun menin sitten eri vuokraamoon äitini kanssa, sain vuokrattua sen.

 Elokuva on vielä monen vuoden jälkeenkin hiuksia nostattava, kun katsoin sen pari kertaa uudestaan. Siitä kaikki lähti.





Ennen Coralinea olin kuitenkin katsonut Monsteri talon, joka sekin on aika pelottava elokuva. Sitä ei suositella alle 11 vuotta täyttäneille. Katsoin sen 7-8-vuotiaana isosiskoni ja hänen kaverinsa kanssa.

 Sitä minä todenteolla pelkäsin ja ihan syystä. Näin painajaisen ja katsoin elokuvan vielä monta kertaa sen jälkeenkin. Pienistä humoristisista kohtauksista huolimatta itse suosittelisin elokuvaa yli 13-vuotiaille. Tämä elokuva ei kuitenkaan siinä vaiheessa vielä innostanut minua katsomaan oikeita kauhuelokuvia.

Ensimmäinen oikea kauhuelokuva, jonka katsoin joskus 10-11-vuotiaana oli Kauna. Se on tai oli ainakin siihen aikaan todella suosittu ja pelätty leffa, varmaankin päähahmon karmean ulkonäön ja käyttäytymisen vuoksi. Silloin en kyllä nähnyt painajaisia, mikä oli hämmentävää. Toisin sanoen minä ihastuin todella paljon koko elokuvasarjaan, vaikka samalla olin myös ensikertaa aidosti peloissani.
https://www.reddit.com/r/Showerthoughts/comments/35821e/the_creepiest_possible_thing_you_could_see_in

Kesti vuoden ennen kuin löysin netistä Kauna 3:sen, tai minä ja kaverini löysimme sen, ja vaikka emme ehtineet katsoa sitä loppuun, katsoin sen sitten kotona yksin. Vaikka minua pelotti niin samaan aikaan olin utelias. Elokuva oli omalla kauhealla tavallaan todella hyvä ja kaikista kolmesta osasta ehdottomasti pelottavin.

 Kuitenkin minun mielestä parhain osa kokonaisuudessaan oli 2-osa, jossa sen lisäksi että oltiin monessa eri paikassa, toisin kuin muissa osissa, myös juoni oli hyvä. Tässä osassa selvisi enemmän asioita ja heräsi vastauksia moniin kysymyksiin. Eikä elokuva ollut pelkästään säikyttelyä, niin kuin ensimmäisessä ja kolmannessa osassa. Elokuvaan pystyi myös eläytymään ja se on tosiaankin mukaansatempaava, omalla karmivalla tavallaan.

https://www.flickr.com/photos/53918137@N06/4986224202


http://psimovie.com/the-grudge-3.html

Olin jonkin aikaa täysin ihastunut haamuelokuviin, mutta sitten siinä joskus 12-13-vuotiaana alkoivat myös sarjamurhaaja-elokuvat vetää minua puoleensa. Saw 7 3D taisi olla se ensimmäinen. Olin vuokrannut jonkun lastenelokuvan yhtenä viikonloppuna ja samaan aikaan siskoni oli vuokrannut edellä mainitun kauhuelokuvan. 

 En oikein tarkalleen muista miten päädyin katsomaan, sen mutta olen melko varma että siskoni oli tullut minun huoneeseeni kysymään, että halusinko katsoa kyseisen elokuvan. Siihen aikaan vanhempani eivät antaneet minun katsoa mitään elokuvaa, jonka ikäraja on 16 tai enemmän. Siitä huolimatta olin melko innostunut ja enempiä miettimättä laitoin levyn koneeseen. Elokuva ei ollut niinkään pelottava, mutta todella hyvä ja kun slasher-elokuva olikin kyseessä, niin oli se aika ällökin. Mutta onhan se ällöttäväkin tavallaan yksi karmivuuden muoto. 



Toinen sarjamurhaaja-elokuva, jonka katoin, oli Scream 4. Se taisi olla joskus niihin aikoihin, kun vanhempani antoivat minun viimein katsoa kyseisiä elokuvia ja tämän edellä mainitun olimme yhdessä kaverini kanssa vuokranneet, kun olin hänen luonaan yötä. Silloin taisin olla 13-14-vuotias.


Ei tämäkään elokuva ollut kovinkaan pelottava, mutta kuten jo osaatte varmaankin jo arvata, pidin siitä TODELLA paljon. 

 Siitä sitten alkoi kunnon kauhuelokuvien fanitus! :D