torstai 11. helmikuuta 2016

Omat ajatukseni


Monet kauhuelokuvat, -tarinat, sekä -pelit ovat inspiroineet minua niin kauan kuin muistan. Ensimmäiseksi inspiraation lähteenä toimi Kauna-elokuva. Sen pohjalta kehitin melko samantapaisen kauhuelokuvan nimeltään Ghostgirl, mikä tarkoittaa suomeksi aavetyttöä. En siis tietenkään kuvannut ja käsikirjoittanut sitä, mutta kirjoitin siitä koneelleni juonen pitkässä muodossa, piirsin kuvia ja ajattelin elokuvan kulkua mielessäni. Voin lyhyesti kertoa, että elokuvassa eräs nuori tyttö kuoli kotonaan rajun perheväkivallan uhrina ja hänen sielunsa sitten jäi kostonhimoisena aaveena kummittelemaan taloon, kiroten kaikki sisään astuvat ihmiset. Omasta mielestäni ihan hyvä, vaikkakin hiukan toistuva juoni näin vanhempana muistessa.



 Kyseiselle elokuvalle keksin myös kaksi jatko-osaa ja joskus vuosi sitten aloin ajatella neljättä osaa, vaikkakin lyhyeksi jäi se miettiminen. Mielessäni pyörii nimittäin tällä hetkellä kauhuelokuva, jossa pääaiheena ovat mm. demonit, sekä yliluonnolliset rituaalit ja riivatut esineet/asiat. En ole vielä keksinyt nimeä elokuvalle, mutta voin sen verran sanoa, että päähenkilöinä "esiintyvät" 12-vuotiaat identtiset kaksoset, jotka muuttavat isoveljensä, sekä tämän tyttöystävän luo asumaan. Pian heidän muuttamisensa jälkeen alkaa talossa tapahtua outoja asioita.

 Olen näiden kauhuelokuvien lisäksi keksinyt monia muitakin elokuvia, sekä varmaankin tuhansia kauhutarinoita. 




 Vuonna 2013 talvella minä ja kaverini kuvasimme kauhuaiheisen lyhytelokuvan, jossa esiintyi Scream-elokuvista tuttu Ghostface. Elokuva sai nimensäkin hahmon mukaan. Siitä tuli noin 35minuutin mittainen video ja kahden ihmisen tekemäksi se on aika hyvä, vaikka itse sanonkin. Myös monet sukulaiset, perheenjäsenet ja muut kaverit ovat kehuneet elokuvaa, ja vaikka minulla ei siihen aikaan ollut mitään ammattilaisen näyttelijätaitoja, olen silti itse melko tyytyväinen roolisuoritukseeni näin kolmen vuoden jälkeenkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti